Hallinnointipolitiikka

Tässä hallinnointipolitiikassa kuvataan keskeiset toimintaperiaatteet, joita Findynet Osuuskunta noudattaa hallinnoinnissaan.

1. Osuuskunnan noudattamat säännökset ja hallintojärjestelmä

Findynet Osuuskunta (”Findynet” tai ”Osuuskunta”) on Suomessa rekisteröity osuuskunta. Findynetin hallinto ja johtaminen perustuvat Suomen osuuskuntalakiin (421/2013, muutoksineen ”Osuuskuntalaki”), Findynetin sääntöihin, Findynetin hallituksen ja työryhmien työjärjestyksiin sekä Findynetin sisäisiin ohjaistuksiin. Findynetin hallinnointimalli on kuvattu alla olevassa kaaviossa.

Osuuskunnan ylintä päätösvaltaa käyttävät Osuuskunnan jäsenet osuuskunnan kokouksessa. Osuuskunnan jäsenet valitsevat varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa Osuuskunnan hallituksen ja tilintarkastajan. Osuuskunnan hallitus huolehtii Osuuskunnan hallinnosta ja sen asianmukaisesta järjestämisestä ja nimittää Osuuskunnan toimitusjohtajan.

Osuuskuntalakiin perustuvien hallintoelimien lisäksi hallitus on perustanut työryhmiä tehostamaan työskentelyään. Osuuskunnan yhteyteen on asetettu myös valtiovarainministeriön valtionavustuspäätöksen (määritelty jäljempänä) mukainen ohjausryhmä.

2. Osuuskunnan kokous

Ylintä päätösvaltaa Osuuskunnassa käyttää osuuskunnan kokous, joka päättää Osuuskuntalain ja Osuuskunnan sääntöjen edellyttämistä asioista.

Jokaisella Osuuskunnan jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni kaikissa kokouksessa käsiteltävissä asioissa. Jäsen voi osallistua osuuskunnan kokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä, ja käyttää siellä puhevaltaa. Jäsen voi osallistua osuuskunnan kokoukseen myös postin tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Findynetin osuuskunnan kokous pidetään Osuuskunnan kotipaikassa Helsingissä tai muulla hallituksen päättämällä paikkakunnalla. Osuuskunnan kokouksen kutsuu koolle hallitus. Varsinainen osuuskunnan kokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ylimääräinen osuuskunnan kokous voidaan kutsua koolle käsittelemään tiettyä asiaa, kun hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai laki sitä muuten edellyttää.

Varsinainen osuuskunnan kokous päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja taseen osoittaman ylijäämän käyttämisestä, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä Osuuskunnan hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valitsemisesta ja heidän palkkioistaan.

Kutsu osuuskunnan kokoukseen lähetetään jokaiselle Osuuskunnan jäsenelle, jonka osoite on Osuuskunnan tiedossa. Kokouskutsu Osuuskunnan kokoukseen voidaan julkaista myös hallituksen päättämässä, jäsenten keskuuteen yleisesti leviävässä sanomalehdessä tai lähettää sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai muulla sähköisellä tavalla. Osuuskunnan jäsenellä on oikeus osallistua osuuskunnan kokoukseen, jos hänet on merkitty jäsenluetteloon tai hän on ilmoittanut saantonsa osuuskunnalle ja esittänyt siitä luotettavan selvityksen, ja hän on ilmoittanut osallistumisestaan Osuuskunnalle kokouskutsussa mainitulla tavalla.

Päätösehdotukset sekä, jos kokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus, pidetään vähintään viikon ajan ennen kokousta jäsenten nähtävänä osuuskunnan pääkonttorissa tai internetsivuilla. Kokousasiakirjat on viivytyksettä lähetettävä niitä pyytävälle jäsenelle, jos asiakirjoja ei voi ladata ja tulostaa osuuskunnan internetsivuilta.

3. Hallitus

3.1 Kokoonpano

Osuuskunnan hallitukseen kuuluu Osuuskunnan sääntöjen 11 §:n mukaan vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valintakokouksen päättyessä ja päättyy valintaa lähinnä seuraavassa varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa uuden hallituksen valintaan. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ensimmäisessä valintaa seuraavassa kokouksessaan.

3.2 Tehtävät

Osuuskuntalain mukaan hallitus huolehtii Osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja vastaa siitä, että Osuuskunnan kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Hallituksen päätehtävä on vahvistaa Findynetin strategia ja seurata sen toteutumista siten, että se mahdollistaa Osuuskunnan tavoitteiden ja toiminnan tarkoituksen saavuttamisen ja voittoa tavoittelemattoman toiminnan periaatteen toteutumisen. Hallitus hoitaa Osuuskunnan asioita lakien ja sen sääntöjen mukaisesti. Hallituksen tulee ottaa huomioon päätöksenteossaan ja kaikessa toiminnassaan Osuuskunnan sääntöjen mukainen tarkoitus.

Hallitus valitsee Findynetin toimitusjohtajan ja päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista.

Hallitus on hyväksynyt itselleen työjärjestyksen, jossa määritellään tarkemmin sen tehtävät ja toiminta.

3.3 Itsearviointi

Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan vuosittain sisäisenä itsearviointina.

3.4 Hallituksen työryhmät ja valiokunnat

Työskentelynsä tehostamiseksi hallitus on perustanut kokeiluhanketyöryhmän, teknologiatyöryhmän ja infrastruktuurityöryhmän. Tarvittaessa hallitus voi asettaa myös muita työryhmiä tai valiokuntia. Hallitus valitsee vuosittain työryhmään tai valiokuntaan kuuluvat hallituksen edustajat ja muut edustajat ja puheenjohtajan sekä vahvistaa tarvittaessa työryhmän tai valiokunnan kirjallisen työjärjestyksen. Työryhmään voi kuulua myös valtiovarainministeriön asettama edustaja. Hallitus arvioi vuosittain työryhmien työjärjestykset ja päivittää ne tarvittaessa.

Kokeiluhanketyöryhmään kuuluu Findynetin toimitusjohtaja ja ekosysteemi- ja tarjoomajohtaja sekä vähintään kaksi hallituksen nimeämää jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan työryhmään vähintään yhden jäsenen. Lisäksi työryhmään voi kuulua valtiovarainministeriön asettama edustaja. Findynetin ekosysteemi- ja tarjoomajohtaja toimii työryhmän puheenjohtajana. Kokeiluhanketyöryhmän tarkoituksena on ehdottaa Findynetin tuen allokoinnista kokeiluhankkeille. Työryhmä voi halutessaan kutsua koolle ekosysteemi- ja yhteistyöfoorumin, jonka tarkoituksena on käydä keskustelua ja välittää tietoa olemassa olevista tai tulevista kokeiluhankkeista ja Findynetin kehittämisestä.

Teknologiatyöryhmään kuuluu Findynetin teknologiajohtaja ja vähintään kolme jäsentä, joista vähintään yksi on Findynetin hallituksen jäsen. Edellä mainittujen lisäksi työryhmään voi kuulua valtiovarainministeriön asettama edustaja. Findynetin teknologiajohtaja toimii työryhmän puheenjohtajana. Teknologiatyöryhmän tarkoituksena on avustaa Findynetin hallitusta osuuskunnan teknologian kehittämisessä tuottamalla teknologiaan liittyviä määritelmiä, selvityksiä ja suosituksia. Työryhmä voi halutessaan kutsua koolle teknologiafoorumin, jonka tarkoituksena käydä keskustelua ja välittää tietoa teknologiaan liittyvistä aiheista ja Findynetin kehittämisestä.

Infrastruktuurityöryhmään kuuluu vähintään kolme jäsentä, joista vähintään yksi on Findynetin hallituksen jäsen. Lisäksi työryhmään voi kuulua valtiovarainministeriön asettama edustaja. Findynetin toimitusjohtaja toimii työryhmän puheenjohtajana. Infrastruktuurityöryhmän tarkoituksena on avustaa Findynetin hallitusta osuuskunnan pehmeän verkkoinfrastruktuurin kehittämisestä tuottamalla siihen liittyviä määritelmiä, selvityksiä ja suosituksia.

Hallituksen perustamien työryhmien lisäksi Osuuskunnan yhteyteen on asetettu valtiovarainministeriön 15.9.2022 päätöksellään (VN/24699/2022) asettama, valtiovarainministeriön päätöksen 24.8.2022 itsehallittavan identiteetin luottamusverkon valtionavustuksesta (VN/22908/2022) mukainen ohjausryhmä, joka ohjaa, tukee ja seuraa Findynetin hallinnoiman itsehallittavan identiteetin luottamusverkoston kehittämishankkeen etenemistä. Ohjausryhmään kuuluu Findynetin hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen keskuudestaan valitsema jäsen, kaksi valtiovarainministeriön asettamaa edustajaa, Patentti- ja rekisterihallituksen edustaja ja Digi- ja väestötietoviraston edustaja. Ohjausryhmän tehtävät ja vastuut on määritelty ohjausryhmän kirjallisessa työjärjestyksessä.

4. Toimitusjohtaja

Hallitus nimittää Findynetin toimitusjohtajan ja päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista, jotka on määritelty kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtajan on edistettävä Osuuskunnan etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita osuuskuntalain ja Osuuskunnan sääntöjen mukaisesti. Toimitusjohtaja hoitaa Osuuskunnan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja vastaa hallituksen asettamien tavoitteiden, suunnitelmien, linjausten ja päämäärien toteuttamisesta Osuuskunnassa. Toimitusjohtaja vastaa lisäksi siitä, että Osuuskunnan kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on järjestetty luotettavasti. Hallitus arvioi toimitusjohtajan työtä ja hänelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

5. Tilintarkastus

Lakisääteinen tilintarkastus sisältää tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen sekä hallinnon tarkastuksen. Vuosittain annettavan tilintarkastuskertomuksen lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallitukselle säännöllisesti tarkastushavainnoistaan.

Osuuskunnan sääntöjen mukaan Osuuskunnalla tulee olla tilintarkastaja. Tilintarkastajan toimikausi päättyy seuraavana vuonna uuden tilintarkastajan valintaan. Osuuskunnan hallitus valmistelee Osuuskunnan tilintarkastajan valintaa koskevan päätösehdotuksen.

6. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen

Osuuskunnan hallitus määrittelee riskienhallintajärjestelmän ja sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet ja vastaa Osuuskunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta työjärjestyksensä kuvaamassa laajuudessa.

Hallitus ei ole päättänyt perustaa erillistä tarkastusvaliokuntaa. Hallitus seuraa ja arvioi sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta työjärjestyksensä mukaisesti.

7. Palkitseminen

Hallituksen tehtävänä on tarvittaessa tehdä esityksiä osuuskunnan kokoukselle johdon ja henkilöstön palkkiojärjestelmistä.

Findynet Osuuskunnan jäsenenä olet osa edelläkävijöitä

Findynet Osuuskunta edistää yksityisen ja julkisen sektorin yhteistä luottamusverkostoa – jotta voisimme aina asioida sujuvasti ja turvallisesti. Liittymällä jäseneksi organisaatiosi pääsee osallistumaan yhteistyöhön sekä voi vaikuttaa verkoston kehitykseen ja sen tulevaisuuteen.

Liity jäseneksi