Findynet Osuuskunnan uutiskirje – joukukuu 2023

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Kiitos kaikille menneen vuoden yhteistyöstä ja aktiivisesta osallistumisesta foorumeihin ja yhteiseen tekemiseen! Meidän toimintamme tavoite on, että ihmiset ja organisaatiot voivat asioida sujuvasti ja turvallisesti. Uskomme tämän onnistuvan parhaiten yhteisiä toimintamalleja ja pelisääntöjä kehittämällä, joten teidän kaikkien aktiivisesti keskusteluun ja kehittämiseen osallistuvien panos on meille erittäin arvokas.

Ensimmäinen kokeiluhanke käynnistyy

Ensimmäinen kokeiluhankkeemme – alennusperusteet joukkoliikenteessä – on käynnistymässä heti vuodenvaihteen jälkeen. Kokeiluhanke etenee neljällä radalla: prosessit, tieto, lakiasiat ja tekninen kehitys. Findynet koordinoi hankkeen etenemistä. Kokeiluhankkeen tavoitteena on tuottaa kevään aikana valmiudet pilotointiin, joka toteutetaan oikeilla käyttäjillä syksyllä 2024. Kokeiluhankkeen konsortiosopimus on laadittu niin, että kokeiluhankkeeseen ja pilottiin on mahdollista ottaa mukaan uusia osallistujia hankkeen aikana.

Tammikuun foorumit

Fidnynetin vuosi 2024 lähtee muutenkin vauhdikkaasti liikkeelle, kun ensimmäinen teknologiafoorumi avaa vuoden jo torstaina 4.1. Kokouskutsu ja liittymislinkki löytyy teknologiafoorumin sivuilta findy.fi/teknologiafoorumi/.

Joulukuun teknologiafoorumissa esiteltiin ajatuksia Findynet-verkon komponenttien toiminnasta ja toteutuksesta.

Tammikuussa järjestetään myös Ekosysteemi- ja yhteistyöfoorumi, johon voit jo ilmoittautua tästä linkistä. Mikäli jokin syksyn foorumeista jäi väliin, voit tutustua materiaaleihin ja esityksiin täällä: findy.fi/ekosysteemi-ja-yhteistyofoorumi/.

Ratkaisuarkkitehtipalvelujen hankintailmoitus julkaistu

Findynet on tänään julkaissut hankintailmoituksen ratkaisuarkkitehtipalvelujen hankinnasta: www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/95353/notice/140432/overview

Ilmoitusta saa välittää itsehallittavan identiteetin osaajille.

Seuraa Findynetiä ja liity mukaan keskusteluun!
LinkedIn: Linkki

Sähköposti: info(at)findy.fi

Lisää kirjoituksia